maria-lohela_lokakuu2014

Eduskunnan Puhemies Maria Lohela (ps.)

Viron uusi presidentti Kersti Kaljulaid tapasi Suomen vierailunsa yhteydessä puhemies Maria Lohelan eduskunnassa torstaina 20. lokakuuta. Matka oli Kaljulaidin ensimmäinen vierailu ulkomaille uudessa tehtävässään.

Eduskunnassa Kaljulaid tapasi koko puhemiehistön sekä ulkoasiainvaliokunnan, suuren valiokunnan ja eduskunnan Viro-ystävyysryhmän edustajia. Lämminhenkisessä tapaamisessa käytiin läpi Suomen ja Viron kahdenvälisiä sekä parlamenttien välisiä suhteita kansainvälisen ja EU-politiikan ajankohtaisten kysymysten lisäksi. Keskustelussa vaihdettiin ajatuksia myös maiden välisestä tiivistyneestä yhteistyöstä digitaalisen hallinnon kehittämisessä. Puhemies Lohela totesi, että Viro on ennakkoluulottomasti ja nopeasti ottanut käyttöön uutta teknologiaa, sähköisiä palveluita ja hyödyntänyt digitalisaation mahdollisuuksia muutenkin.

“Digitalisaatio on asia, joka tapahtuu riippumatta meidän tahdostamme. Meidän valittavanamme on vain, olemmeko siinä eturintamassa vai yritämmekö roikkua muiden perässä. Haluaisin meidän olevan edelläkävijöitä”, Lohela totesi.

Kauppa ja turismi ovat osaltaan vahvistaneet maiden kahdenvälisiä suhteita. Työssäkäynnin ja turismin takia suomalaiset ja virolaiset ovat tekemisissä toistensa kanssa poikkeuksellisen paljon. Virossa vierailee vuosittain noin 3,5 miljoonaa suomalaisturistia. Myös kulttuurivaihto on vilkasta niin musiikin, kirjallisuuden kuin teatterinkin osalta. Presidentti Kaljulaid ilmaisi toivovansa, että suomalainen kirjallisuus tulisi Virossa laajemmin tunnetuksi kuin mitä se nykyään on.

Kaljulaid vieraili Suomessa tasavallan presidentti Sauli Niinistön kutsusta. Päivän aikana hän tapasi Niinistön ja Lohelan lisäksi myös ulkoministeri Timo Soinin (ps.).