li-andersson-14-768x511

Li Andersson: Pettääkö hallitus opiskelijat taas – Opintotukeen saatava huoltajakorotus puoliväliriihessä

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Li Andersson vaatii parannusta perheellisten opiskelijoiden asemaan hallituksen puoliväliriihessä. Anderssonin mukaan hallitus on heikentänyt opintotukileikkauksillaan opiskelijoiden asemaa tuntuvasti, ja erityisesti perheellisten opiskelijoiden asema on huonontunut.

Opiskelijoiden siirtäminen elokuun alusta yleisen asumistuen piiriin heikentää perheellisten opiskelijoiden taloudellista asemaa, sillä opintoraha otetaan tulona huomioon asumistukea myönnettäessä. Tämä on todettu myös sivistysvaliokunnan mietinnössä, jonka mukaan eduskunta edellyttää, että hallitus harkitsee opintotukeen huoltajakorotusta. Lausuma hyväksyttiin eduskunnassa joulukuussa viime vuonna. 

–      Opiskelijat olivat jo ennen hallituksen leikkauksia Suomen pienituloisin väestöryhmä. Hallituspuolueiden suunnalta luvattiin asumistuen käsittelyn yhteydessä, että opiskelijoiden asemaan kiinnitetään huomiota. Hallituksella on nyt näytön paikka puoliväliriihessä. Aikooko hallitus pettää opiskelijat jälleen kerran?, kysyy Andersson. 

–      Syntyvyys Suomessa on alhaisimmalla tasolla sitten 1860-luvun. Kehityksen kääntämiseksi yhteiskunnan tulisi tukea erityisesti pienituloisia lapsiperheitä, mutta hallitus on kuitenkin leikannut lapsilisiä, opintotukea ja heikentänyt päivähoidon laatua ja saatavuutta. Perheellisten opiskelijoiden asema on täysin kestämätön, Andersson jatkaa.

Anderssonin mukaan on tärkeää, että huoltajakorotusta ei oteta huomioon yleiseen asumistukeen vaikuttavana tulona. Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa opiskelijoiden perheellistymistä ei huomioida opintotuessa. 

–      Muiden Pohjoismaiden opintotukijärjestelmissä on käytössä lapsikorotukset, Andersson muistuttaa.