Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson
Vasemmistoliitto julkisti tavoitteensa ensi viikon puoliväliriiheen. Vasemmisto haluaa riihestä panostuksia koulutukseen, tutkimukseen ja innovaatioihin. Samalla puolue haluaisi purkaa erityisesti työttömiin kohdistuvia byrokratialoukkuja.
– Jos halutaan, että Suomesta ei tule hiipuvan osaamisen ja pienenevän arvonlisäyksen banaanitasavaltaa, on panostettava huomattavasti nykyistä enemmän osaamiseen. Nyt tutkimus- ja kehitysmenojen osuus bruttokansantuotteesta on laskenut koko 2010-luvun. Tämä historiallinen virhearvio ei Vasemmiston mielestä voi enää jatkua, Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson linjaa.
Lisäresursseja tarvitaan sekä koulutukseen että julkisesti rahoitettuun tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan.
– Me haluamme Suomeen kestävän rakennemuutoksen, joka turvaa suomalaisen huippuosaamisen, teollisen kilpailukyvyn ja korkean työllisyyden sosiaalisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla, Andersson sanoo.
Samalla Vasemmisto haluaa Suomeen nykyistä vähemmän byrokratiaa ja kyykyttämistä. Työttömiä kohtaavia byrokratialoukkuja on purettava.
– Työttömien kyykyttäminen ja kyttääminen ei auta, kun kunnollisia työpaikkoja ei ole tarjolla. Järjestelmän pitäisi kannustaa omaehtoiseen aktiivisuuteen ja osaamisen kehittämiseen sekä joustaa erilaisten ihmisten, tilanteiden ja tarpeiden mukaan, Andersson sanoo.
Hallitus voisi lisätä joustoja esimerkiksi helpottamalla opiskelua työttömyysturvalla, nostamalla työttömyysturvan ja asumistuen suojaosan 500 euroon sekä helpottamalla ulosottoon ajautuneiden mahdollisuutta ottaa vastaan töitä nostamalla heidän suojaosuutensa 800 euroon kuussa.
Vasemmisto esittää myös, että työttömille annetaan sitova ennakkopäätös siitä, kuinka esimerkiksi osa-aikainen työskentely vaikuttaa heidän etuuksiinsa.
– Nyt on mahdollista tehdä inhimillisiä, pienituloisten asemaa parantavia ja turhaa byrokratiaa karsivia uudistuksia. Jos hallituksella olisi hiven järkeä ja inhimillisyyttä jäljellä, tarttuisi se tähän mahdollisuuteen eikä etenisi työttömien kiusaamislinjalla, Andersson sanoi.
Vasemmistoliitto esittää puoliväliriihelle myös muun muassa työllisyyspalvelujen parantamista, 6+6+6-perhevapaamallia, päivähoitomaksujen kohtuullistamista sekä itsensätyöllistäjien ja pienyrittäjien arkea helpottavia uudistuksia. Vasemmistoliiton kaikki esitykset puoliväliriihen löytyvät täältä: http://www.vasemmisto.fi/kansanedustajat/puretaan-byrokratialoukkuja-ja-vahvistetaan-osaamista-vasemmistoliiton-esitykset-puolivaliriiheen/