Kuvaaja: Markus Sommers
Tein syksyllä harkinnan jälkeen päätöksen olla asettumatta enää ehdolle vuoden 2023 eduskuntavaaleissa. Kerroin tuolloin päätöksestä puolueen puheenjohtajalle sekä piirini toiminnanjohtajalle. Toki myös osa kansanedustajakollegoistani sekä tukiryhmäläisistä tiesivät päätöksestäni.
Nyt tulen päätökseni kanssa julki – yli kymmenen vuoden ketjutettu pätkätyö kansanedustajana on tulossa päätökseen.
Kerrankin tilanne on selkeä tulevien vaalien suhteen omalta osaltani. Toivotan jo nyt kaikille ehdolle lähteville hirmuisesti tsemppiä vaalikentille. Samaan hengenvetoon haluan sanoa, että kaikki apuni on käytettävissänne. Omalla kohdallani aluevaalien ulkopuolelle jättäytyminen oli niin sanotun vaalittoman elämän kenraaliharjoitus. Täytyy myös totuuden nimissä sanoa, että mikäli olisin sattunut tulemaan valituksi aluevaltuutetuksi, en missään tapauksessa olisi kyennyt samaan aikaan hoitamaan kansanedustajan toimea sillä intohimolla, johon olen itseni totuttanut. Tämä siis vain pienenä sivuhuomiona ajatuksistani, kun olen katsellut historian ensimmäisten aluevaltuutettujen työnsarkaa – kaikki kunnia heille!
Muutama sana linjasta, josta olen työssäni pitänyt kiinni. Työelämä ja työnteko monimuotoistuvat huimaa vauhtia, valitettavasti luontomme monimuotoisuus kapenee samaa tahtia. Molempien kannalta edunvalvonnalla ja politiikalla on paikkansa. Luonnon monimuotoisuus vaatii suojelua. Vastaavasti myös työntekijöiden sekä yrittäjien asemaa tulee vahvistaa työelämän myllerryksessä. Meidän ei tule niellä 30-lukulaista vahvemman oikeuden mentaliteettia, vaikka monesta suunnasta tulisi painetta paikalliseen sopimiseen työnantajien käskyvallan vahvistamiseksi.
Luonnon hyvinvointi tarvitsee hyvinvoivan ihmisen, joka jaksaa pitää siitä huolta.