Viron presidentti Kersti Kaljulaid Kuva: Rene Riisalu
Viron presidentti Kersti Kaljulaid on puolisonsa Georgi-Rene Maksimovskin kanssa valtiovierailulla Suomessa 7.–8. maaliskuuta 2017. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio ottavat Viron presidenttiparin vastaan Presidentinlinnan edustalla vastaanottoseremonioissa tiistaina 7. maaliskuuta klo 10.
Presidentit keskustelevat Suomen ja Viron suhteista, kuten taloudellisesta yhteistyöstä sekä ICT- ja opetusalojen yhteistyöstä. Lisäksi esillä ovat Euroopan ja Itämeren alueen turvallisuustilanne, ajankohtaiset EU-asiat sekä suhteet Venäjään ja Yhdysvaltoihin.
Tiistaina 7. maaliskuuta presidentti Kaljulaid tapaa eduskunnan puhemies Maria Lohelan sekä pääministeri Juha Sipilän. Hän osallistuu myös Suomen ja Viron yritysyhteistyötä koskevaan seminaariin ja paneelikeskusteluun Team Finland -talolla.
Presidentti Kaljulaidin ohjelmaan sisältyy myös tutustumista suomalaiseen koulutukseen. Keskiviikkona 8. maaliskuuta presidentti Kaljulaid puolisoineen vierailee Latokartanon peruskoulussa Helsingissä. Samana päivänä Viron presidenttipari matkustaa Tampereelle, jossa presidentti Kaljulaid käy Tampereen teknillisessä yliopistossa sekä Museokeskus Vapriikissa.
Presidentti Kaljulaidin mukana Suomessa vierailevat opetus- ja tiedeministeri Mailis Reps sekä yrittäjyys- ja informaatioteknologiaministeri Urve Palo. Lisäksi matkassa on noin 50 hengen yritysvaltuuskunta.
Presidentti Kaljulaid vieraili Suomessa ensimmäisen kerran lokakuussa 2016. Työvierailu oli hänen ensimmäinen ulkomaanmatkansa presidenttinä. Presidentti Niinistö oli valtiovierailulla Virossa viimeksi toukokuussa 2016.