Antero Laukkanen, Kristillisdemokraatit, kd, kuva: Sakari Röysk
Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen toiminta vetää mietteliääksi. Mikä on hänen motiivinsa ja päämääränsä kansanedustaja Päivi Räsäsen suhteen?
Hän on syyttämisharkintaa tehdessään lukenut kaikki Päivi Räsäsen tutkintapöytäkirjat, todennäköisesti moneen kertaan. Niissä Räsänen kertoo toistamiseen, ettei halua pahaa homoseksuaaleille, ei halua syrjiä eikä syyttää, ei tuomita eikä leimata, mutta Toiviainen ei Räsäsen todistusta usko. Tämä laittaa kyllä vakavasti kysymään, mikä on saanut Toiviaisen näin päättäväisesti olemaan uskomatta Räsäsen omaa todistusta ja väittämään Räsäsen tarkoittavan jotain muuta, kuin mitä hän sanoo tarkoittavansa.
Onko hänellä jokin erityinen painava syy tai muu todiste, olla uskomatta asianomaisen omaa todistusta? Poliisi uskoi Räsästä isean kuulustelun jälkeen ja oli vakuuttunut Räsäsen omasta kertomasta. Poliisi ei nähnyt asiassa rikosta, eikä nähnyt syytä käynnistää esitutkintaa. Toiviainen oli poliisinkin ratkaisusta eri mieltä. Miksi ihmeessä?
Toiviaisen toiminta on hämmentävää ja poikkeuksellista ja pistää kysymään, onko hänellä jokin henkilökohtainen missio tämän aihepiirin osalta, ja jos näin on, niin onko hän kykenevä objektiiviseen harkintaan tämän asian suhteen?
Suuria kysymyksiä herättää Valtakunnansyyttäjä Toiviaisen halu viedä tuomarikunnan arvioitavaksi ja päätettäväksi mitä Raamatusta voi julkisesti lainata, missä sen voi julkaista, miten sen voi ilmaista ja tulkita, mitä mieltä julkaisija saa olla julkaisemastaan tekstistä, loukkaako lainattu teksti lukijoita, sopiiko joku vanha uskonnollinen kirjoitus lainattavaksi ja julkaistavaksi tässä maailman ajassa, ja saako teksti enää olla vapaasti saatavilla? Ja kaiken tämän jälkeen Toiviainen on sitä mieltä, ettei tässä ole kyse siitä mitä Raamattu sanoo, tai sanan- ja uskonnonvapaudesta? Hänen ajatuksen juoksuaan on vaikea käsittää.
Toiviainen siis haluaa oikeuden ratkaisevan miten Raamattua saa tulkita tässä ajassa, missä tilanteessa ja keneen sen saa kohdistaa ja millä tavalla. Ja näin tehdessään, hän on sitä mieltä, ettei tässä ole kyse sanan- ja uskonnonvapaudesta. Kysyn, mistä muusta tässä voisi olla kysymys?
Lopuksi totean, ettei Jumalan sana ole kahlittavissa. Näin sanoi apostoli Paavali ollessaan uskonsa tähden vankilassa. Kristinuskon historiasta ymmärrämme, että uskomme keskeisin elinvoima ja jatkuvuus on ankkuroitunut Raamattuun itseensä ja sen sisällön julistamisen ja opettamisen velvoitteeseen kaikille kansoille, kaikkina aikoina. Tämä on uskovaisten osa. Raamatun ääntä ei ole koskaan voinut vangita tai vaimentaa, ei oikeussaleissa, ei vankiloissa, ei leijonien areenoilla eikä yhteiskunnan älymystön painostuksesta.
Raamatun pelastussanomaan ja opetuksiin on myös aina loukkaannuttu. Erityisesti siihen, kun kuule olevansa syntinen ja että on tehtävä parannus ja käännyttävä synnistä pois, voidakseen periä Jumalan valtakunnan. Näin evankeliumi toimii, se synnyttää synnintunnon, jotta kääntyminen tapahtuisi ja sydän saavuttaisi rauhan ja sopusoinnun Jumalan sanan kanssa.
Ei ole mitenkään mahdollista julistaa evankeliumia ilman mahdollisuutta, että joku saattaa loukkaantua. Evankeliumin julistaminen on uskonnonvapaus.