Amnestyn kysely: Lähes kaksi kolmasosaa eduskuntavaaliehdokkaista haluaa helpottaa perheenyhdistämistä
Amnesty Internationalin tilaama kyselytutkimus osoittaa, että melkein kaksi kolmasosaa tämän kevään eduskuntavaaliehdokkaista haluaa helpottaa perheenyhdistämistä tulevalla hallituskaudella. Helpotuksia ollaan valmiita tekemään sekä lain että käytäntöjen ja eritoten lapsia koskevan toimeentuloedellytyksen…
Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä: Kyläkauppatuki maaliin – voitto suomalaisen maaseudun puolesta.
Maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän johdolla valmisteltu Kyläkaupat monipalvelukeskuksina –kokeiluhanke astuu vihdoin voimaan ensimmäinen päivä huhtikuuta. Kyläkaupat monipalvelukeskuksina on hanke, jolla halutaan sekä turvata että kehittää kaupallisten palveluiden saatavuutta harvaan…
Kokoomuksen Raassina vastaa keskustalle: Kokoomus uudistaa Suomea yhdessä kaupunkien ja kuntien kanssa
Kokoomuksen kansanedustaja, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Raassina vastaa keskustan varapuheenjohtajan Hanna-Kaisa Heikkisen esittämiin väitteisiin. Kokoomuksen eilen julkaistussa sote-ratkaisussa lähtökohtana on suomalaisten nopeampi pääsy hoitoon. Tässä tärkein elementti on hoitotakuun parantaminen. “Keskustan…
RKP:n Nylander: Oikeus opinto-ohjaukseen vuodeksi yhdeksännen luokan jälkeen
Nuoren ihmisen syrjäytyminen on tragedia nuorelle itselleen ja miljoonaluokan kustannus yhteiskunnalle. Jokainen syrjäytynyt nuori on yksi liikaa. Lähtökohtana pitää olla, että kukaan ei jätetä ulkopuolelle. Nuorille on yhä tärkeämpää saada…
SDP:n Haatainen: Eläkeläisten arjen parantaminen vaatii määrätietoisia toimenpiteitä
– Monen eläkeläisen arki on kamppailua toimeentulon kanssa ja miten pienet tulot saa riittämään elämän välttämättömiin menoihin. SDP on sitoutunut pienituloisten eläkeläisten eläkkeiden korotukseen ja eläkeläisköyhyyden vähentämiseen. Tämän toteuttamiseksi olemme…
Kokoomus julkaisi yrittäjyystavoitteensa tulevalle vaalikaudelle
Kokoomus on julkaissut Yrittäjyystekoja 2018 –kiertueellaan kerätyn palautteen pohjalta päivitetyt kokoomuksen yrittäjyystavoitteet tulevalle vaalikaudelle. Jotta suomalaiset yrittäjät voivat jatkossakin tarjota töitä, toimeentuloa ja hyvinvointia, tekoja yrittäjyyden puolesta tarvitaan lisää. Yrittäjyystekoja…
Kokoomuksen Pia Kauma: Ohi on
Eduskunnassa oli tänään vaalikauden viimeinen istunto. Väistämättä meidän kansanedustajien mielissä pilkahtivat sanat “ohi on”, kuten kevään abeilla penkkariajoissa. Tunnelmat olivat kieltämättä haikeat, ja kuluneeseen kauteen mahtuu paljon muistoja. Monilla ajatukset…
DEBAATTIMEDIA KIITTÄÄ JA JATKAA: Kiitos vaalikaudesta 2015-2019, Tervetuloa vaalikausi 2019-2023
Debaattimedian päätoimittaja Kerttu Vali 36 Vuotta uutisharrastusta on nähnyt monen monta eduskuntavaalia kansanedustajineen, ministerineen ja luulisi jo tottuneen vaalikauden päättäjäisiin mutta kun ei. Uutisharrastajalle tällaiset päivät tietävät ikävää, surua ja…
Kokoomuksen Kopra: Antti Rinteen puheet ovat vakavin uhka suomalaiselle palkansaajalle – tulotasosta riippumatta
Kuvaaja: Kokoomus / Kristian Tervo Kokoomuksen Kopra: Antti Rinteen puheet ovat vakavin uhka suomalaiselle palkansaajalle – tulotasosta riippumatta Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jukka Kopran mukaan Antti Rinne ja sdp lupaavat suomalaisille…
Rauhanneuvottelija Hussein al-Taee on vuoden 2019 Risto Rohkea
Sosialidemokraattiset Naiset palkitsee vuosittain Risto Rohkea -tunnustuksella miehen, joka on ansioitunut tasa-arvoasioissa. Risto Rohkea -tunnustuksella palkittu rauhanneuvottelija Hussein al-Taee on rauhanvälittäjä ja konfliktinratkaisun ammattilainen, joka työskentelee neuvonantajana presidentti Martti Ahtisaaren…