Kokoomuksen Multala: Jokainen nuori ansaitsee tulevaisuuden
Kokoomuksen kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Sari Multala pitää merkittävänä sitä, että kuluneen hallituskauden aikana koulutuksen ja työn ulkopuolella olevien nuorten määrää on pystytty vähentämään huomattavasti. Niin kutsuttujen NEET-nuorten (neither in…
Kalmari (kesk) vaatii sekoitevelvoitetta lentoliikenteeseen
Kansanedustaja Anne Kalmari toivoo uusiutuvien polttoaineiden ja uusien innovaatioiden siivittävän suomalaiset lentokoneen käyttäjät ilmastoystävällisempään suuntaan. Hän vaatii uusiutuvien polttoaineiden käytön lisäämistä sekoitevelvoitteen avulla. “Haluan velvoittaa lentoliikennettä käyttämään ilmastoystävällisempiä polttoaineita. Suomalaiset…
Kokoomuksen Jaskari: Päästötön liikenne syntyy kannustimilla
Kokoomuksen kansanedustaja Harri Jaskari linjaa, että seuraavan hallituksen on tehtävä merkittäviä tekoja liikenteen päästöjen vähentämiseksi ja samalla sähköistämiseksi. Jaskarin mukaan Autoja on tulevaisuudessakin liikenteessä, mutta kokoomuslaisen vision ne mukaan liikkuvat…
Kokoomuksen Ruoho: Vapaaehtoisen paluun järjestelmä toimii, mutta on alikäytetty
Kokoomuksen kansanedustaja ja hallintovaliokunnan jäsen Veera Ruoho peräänkuuluttaa toimia vapaaehtoisen paluun järjestelmän käytön lisäämiseksi. Valtiontalouden tarkastusviraston selvityksen mukaan vapaaehtoisen paluun järjestelmä on sinänsä toimiva, mutta liian harva kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut…
Kokoomuksen varapuheenjohtaja Talvitie: Vastustamme päästöjä, emme autoja
Kokoomuksen varapuheenjohtaja Mari-Leena Talvitie muistuttaa, että yksityisautoilu on pitkien välimatkojen Suomessa usein välttämätön osa sujuvaa arkea. Teknologioiden kehityksen kautta autoilun on tulevaisuudessa oltava mahdollisimman vähäpäästöistä. Mari-Leena Talvitien mukaan kokoomus ajaa…
SDP:n Anneli Kiljunen: Hallituksen lisäbudjettiele vanhuspalveluille jäi valjuksi – 0,7-lakialoite torpattiin samana päivänä valiokunnassa
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Anneli Kiljunen on pettynyt hallituspuolueiden päätökseen kaataa tänään sosiaali- ja terveysvaliokunnassa opposition yhteinen lakialoite ympärivuorokautisen hoivan yksiköiden 0,7 sitovan vähimmäishoitajamitoituksen säätämisestä lakiin. Paikkauksena vanhuspalvelujen ongelmaan hallitus…
Torvalds: EU:n uudet kalastuksen säännöt tarjoavat kalastajille joustavuutta ja selkeyttä
Lähes kolmen vuoden neuvottelujen jälkeen ovat Euroopan parlamentti, komissio ja neuvosto päässeet sopuun siitä, miten, missä ja milloin saa kalastaa. Liberaalin ALDE-ryhmän neuvottelijana toiminut europarlamentaarikko Nils Torvalds (RKP/ALDE) toivottaa sovun…
RKP:n Eva Biaudet: Lapsiavioliitot on pystyttävä mitätöimään
– Eduskunta on tänään hyväksynyt pitkään odotetun lakiehdotuksen lapsiavioliittojen kieltämisestä Suomessa. Tämä on Suomelle iso askel alaikäisten suojelemisessa. Laki suojaa erityisesti tyttöjä sosiaaliselta paineelta, jos tämä on esimerkiksi tullut raskaaksi,…
Kokoomuksen Sarkomaa: Vanhuspalvelulain välttämätön kokonaisremontti käynnistetty
Kokoomuksen kansanedustaja, sekä sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Sari Sarkomaa pitää välttämättömänä, että hallitus on tällä viikolla käynnistänyt vanhuspalvelulain kokonaisuudistuksen valmistelun. Sarkomaan mukaan ikäihmisten hyvän hoivan sekä inhimillisen kohtelun turvaamisen kannalta…
:KIRJALLINEN KYSYMYS: KD eduskuntaryhmä: kirjallinen kysymys hallitukselle opintotuen tulorajan poistamisesta
KD eduskuntaryhmä jätti tänään hallitukselle vastattavaksi kirjallisen kysymyksen opiskelijoiden opintotuen tulorajan poistamisesta. Tänäkin vuonna Kela perii takaisin opintotukia kymmeniltä tuhansilta opiskelijoilta, joiden tulot ovat ylittäneet vuositulorajan. – Opintotuen tuloraja aiheuttaa…