Lauantaina 27.3. alkoi kansainvälinen Kuuban kauppasaarron vastainen karavaani, joka toteutuu viidellä eri mantereella. Kommunistinuoret osallistuu omalla vaikuttamistyöllään kauppasaarron ja imperialismin vastaiseen kamppailuun.
Kuuba on joutunut elämään vuosikymmeniä Yhdysvaltojen julman ja imperialistisen painostuksen alaisena. Viimeisimpänä toimena Donald Trumpin hallinto lisäsi Kuuban terrorismia tukevien maiden listalle. Tämänkaltaisen siirron on kerrottu tarkoituksella hankaloittavan Kuuban vastaisten pakotteiden purkamista tulevaisuudessa. Uusi Joe Bidenin hallinto ei ole osoittanut merkkejä Kuuban kauppasaarron ja pakotteiden helpottamisesta.
YK:ssa on äänestetty jo vuodesta 1992 alkaen Kuuban kauppasaarron lopettamisen puolesta. Joka kerta enemmistö YK:n jäsenmaista on tukenut kauppasaarron lopettamista, mutta päätös on jäänyt toteuttamatta Yhdysvaltojen vastustuksen takia. Yhdysvallat on siis paitsi vastuussa Kuuban kansan elinolosuhteiden hankaloittamisesta, myös osoittanut käytännön toimillaan halveksivansa demokratian ja kansakuntien tahdon toteutumista YK:ssa.
YK:n ihmisoikeusasiantuntijat varoittivat jo huhtikuussa 2020 Yhdysvaltoja kauppasaarron vaikutuksista koronapandemian aikana ja vaativat Kuuban saarron välitöntä lopettamista.
Kuuban suurlähetystön englanninkielinen juttu kauppasaarron vastaisesta aktivismista Suomessa.