Perussuomalaisten vaihtoehtobudjetti julkaistu: Kansallismielistä ja oikeudenmukaista politiikkaa
Perussuomalaisten vaihtoehtobudjetissa suomalainen tulee ensin. Perussuomalaisten vaihtoehto parantaa kansalaisten ostovoimaa lähes 700 miljoonalla eurolla. Samalla Perussuomalaiset ottaisivat valtiolle 193 miljoonaa euroa vähemmän velkaa kuin hallitus. Perussuomalaiset ovat valmiita säästämään ensisijaisesti…
Keskustan varapuheenjohtaja, ympäristövaliokunnan jäsen Petri Honkonen: Vain uudistettu metsä kasvaa ja sitoo hiiltä
Eduskunta käsittelee tänään kansalaisaloitetta avohakkuiden kieltämisestä valtion mailla. Honkonen pitää tärkeänä, että metsänomistajilla on käytössään laaja työkaluvalikoima metsien kasvatukseen ja hoitoon. Huomiota olisikin kiinnitettävä enemmän yksityiskohtiin, kuten metsien kasvun nopeuttamiseen.…
Eduskunnan Katalonia-ystävyysryhmä järjestäytyi
Eduskunnan Katalonia-ystävyysryhmä piti tänään järjestäytymiskokouksensa. Ryhmän puheenjohtajaksi valittiin kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk.) ja varapuheenjohtajaksi Ahvenanmaan kansanedustaja Mats Löfström. Ryhmän muita jäseniä ovat kansanedustajat Heli Järvinen (vihr.), Sanna Antikainen (ps.), Mikko…
Edustaja Mari Rantanen (ps) onnettomuuspaikalla kuvaamisen kieltämisestä: “Yksityisyyden loukkaamista, vaaratilanteita ja haittaa viranomaisille”
Perussuomalaisen aiemmin ensihoitajana ja poliisinakin toimineen kansanedustaja Mari Rantasen tekemä lakialoite saapui tänään eduskunnan lähetekeskusteluun. Lakialoite kieltäisi onnettomuuspaikalla kuvaamisen sakon tai korkeintaan yhden vuoden vankeuden uhalla. – Ensisijaisesti lakialoitteella pyritään…
Perussuomalaisten Rikka Purra: Postin työehtojen heikentämiseltä putoaisi pohja ilman matalapalkkamaahanmuuttoa
Perussuomalaisten varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Riikka Purra ymmärtää hyvin postilakkoilijoita, mutta huomauttaa, että asiaa pitää lähestyä laajemmin. Postilakossakin on pitkälti kysymys maahanmuutosta. – Suuri osa postinjakajista, etenkin pääkaupunkiseudulla, on maahanmuuttajia. Kun…
Sakari Puisto (ps.): Itämeren merenpohja täytyy puhdistaa kemiallisista aseista ja sinne upotetuista ammuksista
Itämeren pohjassa lepäävät aseet ja ammukset, muoviroska ja Berliinin muurin murtuminen 30 vuotta sitten nousivat keskustelujen teemoiksi, kun Itämeren parlamentaarikkokonferenssin pysyvä komitea kokoontui maanantaina Berliinissä. Parlamentaarikot muistelivat muurin murtumista ja…
Keskustan Mikko Kärnä: Kiinan väkivaltaan on tarvittaessa vastattava pakotteilla
Keskustan kansanedustaja, eduskunnan Taiwan-ystävyysryhmän puheenjohtaja Mikko Kärnä vaatii Euroopan unionilta toimenpiteitä Kiinaa vastaan sen Hongkongissa harjoittaman väkivallan takia. Hongkongissa poliisit ovat viikonloppuna ampuneet mielenosoittajia kovilla patruunoilla. – EU:n ja Suomen…
Kokoomuksen Rydman ja Vestman: Joulujuhlaratkaisu vähintään jännitteinen perustuslakivaliokunnan käytännön kanssa
Kokoomuksen Wille Rydman ja Heikki Vestman Kokoomuksen kansanedustajat ja perustuslakivaliokunnan jäsenet Heikki Vestman ja Wille Rydman katsovat, että apulaisoikeusasiamies Pölösen Kouvolan joulujuhlaratkaisu on vähintään jännitteinen perustuslakivaliokunnan tulkintalinjan kanssa. Edustajat nostivat…
Kansanedustaja ja ulkoasiainvaliokunnan jäsen Tom Packalén (ps.): Onko Turkin toimet terroristien levittämiseksi Eurooppaan katsottava sotatoimeksi?
Kansanedustaja ja ulkoasiainvaliokunnan jäsen Tom Packalén (ps.) ottaa kantaa Turkin uhkaukseen lähettää terroristejä Eurooppaan. Turkin aie lähettää Isis-terroristeja Eurooppaan on uhka Naton yhtenäisyydelle ja eurooppalaisten turvallisuudelle. Turkin tempaus lähentelee sotatoimea…
Pekka Haavisto Euroopan Vihreiden kokouksessa Tampereella: Ilmastotyöhön tarvitaan muutkin kuin ilmastoministerit
Ulkoministeri Pekka Haavisto piti linjapuheen eurooppalaisten vihreiden puolueiden kokouksessa Tampereella. European Green Partyn valtuuskunta kokoontuu Tampereella 8.-10.11. Haaviston mukaan vihreiden vuosikausia ajamat asiat ovat hitaasti mutta varmasti nousemassa politiikan kärkiaiheiksi:…