Eeva-Johanna Eloranta (sd.): Varhaiskasvatuslain tulisi vähentää eriarvoisuutta
Tänään eduskunnassa lähetekeskustelussa oleva varhaiskasvatuslaki ei valitettavasti korjaa Sipilän hallituksen varhaiskasvatukseen tekemiä heikennyksiä. Lakiesityksessä kuitenkin korostetaan lapsen edun ensisijaisuutta. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen ja yli 3-vuotiaiden ryhmäkokojen kasvattaminen Sipilän hallituksen toimesta…
SDP:n kaksinkertainen ministeri Susanna Huovinen lähtee eduskunnasta
Kansanedustaja Susanna Huovinen (sd.) valittiin eilen Keski-Suomen ensi- ja turvakodin uudeksi toiminnanjohtajaksi. Nykyinen toiminnanjohtaja on jäämässä eläkkeelle. Susanna Huovinen on toiminut 19 vuotta kansanedustajana, ja hän on yksi pitkäaikaisimmista keskisuomalaisista…
MEP Paavo Väyrynen: Väitteitä ja tosiasioita
Sami Kilpeläinen ja Piia Kattelus esiintyvät ahkerasti julkisuudessa Kansalaispuolueen nimissä mitä kummallisimpia väitteitä esittäen. Heidän sylttytehtaastaan taitavat olla lähtöisin myös Maaseudun Tulevaisuuden äskettäin julkaisemat minuun liittyneet kohu-uutiset. Kilpeläistä ja Kattelusta…
RKP:n Henriksson peräänkuuluttaa parempaa potilasturvaa: Antakaa Pohjanmaalle oma lääkärihelikopteri, Vaasan keskussairaalalle laaja päivystys ja Pietarsaaren sairaalalle päiväkirurgia
− Hallituksen tulee kohdella Pohjanmaata oikeudenmukaisesti. Vaasan keskussairaala tarvitsee laajan päivystyksen, ja Pohjanmaalle pitää saada lääkärihelikopteri. Se voisi toimia yhdistelmähelikopterina, joka soveltuu sekä ensihoito- että meripelastustehtäviin, RKP:n puheenjohtaja, kansanedustaja Anna-Maja…
SDP:n Eeva-Johanna Eloranta: Vaihtoehdot eivät kelpaa pääministeri Sipilän kovakorvaiselle hallitukselle
SDP:n Eeva-Johanna Eloranta: Vaihtoehdot eivät kelpaa pääministeri Sipilän kovakorvaiselle hallitukselle SDP:n kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta pitää valitettavana, että pääministeri Juha Sipilän hallitus ei halua tarttua opposition tarjoamiin vaihtoehtoihin harjoittamansa politiikan suunnan…
SDP:n europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri: Hallituksen päätökset kehysriihessä eivät vastaa komission vaatimuksiin
SDP:n europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri vaatii hallitukselta lisätoimia eriarvoisuuskehityksen pysäyttämiseksi. Hän on huolestunut erityisesti nuorten asemasta ja nuorten työntekijöiden työmarkkina-aseman heikentämisestä. Kumpula-Natri puhui lauantaina Ähtärissä SDP:n Pohjanmaan piirin EU-seminaarissa. Kumpula-Natri nostaa…
Keskustan Mikko Kärnä vaatii Tampereen päättäjiä vastuuseen Veera -delfiinin ahdingosta
Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä vaatii, että Tampereella delfinaarion lakkauttamispäätöksen tehneet päättäjät kantavat vastuunsa Kreikan Attica Parkissa syntyneestä tilanteesta, jossa Suomesta puistoon siirretty delfiini Veera on jatkuvan ahdistelun kohteena. – Attica…
Kansanedustaja Sami Savio (ps.): Hallitus jätti valinnanvapausmallin kokeilut tarkoituksellisesti lapsipuolen asemaan
Suomen talous ja työllisyys ovat lähteneet kasvuun maailmantalouden hyvän vireen myötä. Samalla valtion velkaantumistahti on hidastunut merkittävästi. Perussuomalaisten kansanedustaja, diplomi-insinööri Sami Savio kuitenkin muistuttaa, että loppukevään aikana kovalla kiireellä eduskunnassa…
Kokoomuksen Kauma: Uudellamaalla varaslähtö valinnanvapauteen!
Sote- ja maakuntauudistukseen liittyvä valinnanvapauslaki on määrä hyväksyä kesäkuussa. Jos ja kun laki etenee, uudistuksen käyntiin laittavat valinnanvapauspilotit voivat startata 1. heinäkuuta alkaen. Keskiviikkona päättyneen kehysriihen yhteydessä pilottien määrärahoja päätettiin…
Kansanedustaja Kike Elomaa (ps.): Sotaveteraaneille kaikki mahdollinen tuki
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä vaatii omassa kehyspaketissaan, että Suomen sotien veteraaneille annetaan kaikille sama tuki. Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että kaikki Suomen sodissa palvelleet saisivat samat palvelut kuin sotainvalidit tällä hetkellä. Sotiemme…