Vihreiden Touko Aalto: Hallitus hukkasi mahdollisuutensa korjata virheensä
Touko Aallon mukaan hallitus hukkasi viimeisen mahdollisuutensa korjata tekemänsä virheet suomalaisten koulutuksen kurjistamisessa ja eriarvoisuuden ohittamisessa. Aalto on huolissaan siitä, että Kelan maksamat etuudet, kuten työttömän perusturva, pysyy ensi vuonna…
Sinisten Mäkipää: Sotilastapaturmalakia muutetaan – varusmiehet jatkossa oikeutettuja samoihin korvauksiin kuin rauhanturvaajat
Kuvaaja Klaus Myllymäki Sinisten kansanedustaja Lea Mäkipää on tyytyväinen hallituksen päätökseen osoittaa sotilastapaturmalain täydentämisen edellyttämiin korvauksiin 2,5 miljoonaa euroa. Nykyisessä laissa on ollut puutteita liittyen asevelvollisina vammautuneiden tai kuolemantapauksen kohdanneiden…
Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen: Yhä useampi 5-vuotias pääsee maksuttomaan varhaiskasvatukseen, lapsiperheköyhyys vähenee
Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen iloitsee hallituksen kehysriihen perhemyönteisistä päätöksistä. Kehysriihen päätöksillä vähennetään lapsiperheköyhyyttä, laajennetaan 5-vuotiaiden maksutonta varhaiskasvatusta, kehitetään varhaiskasvatuksen laatua ja tasa-arvoa, lisätään adoptio-, yksinhuoltaja- ja monikkoperheiden perhevapaita, tuetaan lukiolaisia ja…
Kokoomuksen Sari Raassina: Sote-uudistuksen valinnanvapautta vahvistettiin kehysriihessä
Hallitus päätti kehysriihessä osoittaa yhteensä 200 miljoonan euron määrärahan valinnanvapauspilottien käynnistämiseen ja toimeenpanoon. Valinnanvapauspilottiin on tullut hakemus jokaisesta maakunnasta, mikä osoittaa kiinnostusta valinnanvapautta kohtaan. Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Raassina iloitsee…
Ministeri Tiilikainen: Kivihiilen kielto 2029 – kannustepaketti nopeille luopujille
Hallitus on päättänyt, että kivihiilen käyttö energiantuotannossa kielletään lailla vuonna 2029. Lisäksi valmistellaan 90 miljoonan euron kannustepaketti niille kaupunkien kaukolämpöyhtiöille, jotka sitoutuvat luopumaan kivihiilen käytöstä jo vuonna 2025. – Ilmastonmuutoksen…
Suomen Kristillisdemokraateista EPP:n täysjäsen
Joseph Daul, Sari Essayah 21.03.18 Euroopan kansanpuolue (EPP) hyväksyi tänään 10.4. Suomen Kristillisdemokraattien hakemuksen EPP:n täysjäseneksi. – KD haluaa tukea kristillisdemokraattisten puolueiden yhteiseen arvopohjaan perustuvaa yhteistyötä eurooppalaisella tasolla, kertoo puolueen…
VAS Anderssonin terveiset kehysriihelle: Talouden piristymisen tulee näkyä myös pienituloisten arjessa
Vasemmistoliiton mielestä talouden piristymisen tulee näkyä myös pienituloisten arjessa. Talouden piristyessä on myös oikea aika tehdä Suomen elinkeinorakennetta uudistavia ja osaamispääomaa vahvistavia päätöksiä. Vasemmistoliitto julkisti maanantaina omat vaatimuksensa hallituksen kehysriihelle.…
SDP:n Lindtman: Orvolla isännän ääni
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtmanin mukaan valtiovarainministeri Petteri Orvon(kok) tuore kannaotto kertoo, kuka pitää hallituksessa tahtipuikkoa käsissään. Kasvusta huolimatta perusturvan indeksileikkaukset jatkuvat. – Kasvusta huolimatta perusturvan leikkaukset jatkuvat. Kehysriihessä hallituksella…
RKP:n Henriksson: Mielenterveystyö nostettava kansalliseksi ykköshankkeeksi kehysriihessä
RKP:n puheenjohtaja, kansanedustaja Anna-Maja Henriksson kehottaa hallitusta tekemään kehysriihessä päätöksen kansallisesta pitkän aikavälin mielenterveysohjelmasta. – Mielenterveysongelmat aiheuttavat inhimillistä kärsimystä ja miljardien eurojen kustannukset yhteiskunnalle vuosittain. Valitettavasti mielenterveystyö on siitä huolimatta…
Keskustan Kansanedustaja Aila Paloniemi: Ulosoton suojaosuutta nostettava
Suomessa on yli 500.000 ulosottovelallista. Tilastokeskuksen mukaan ulosottovelallisten määrä pysyi edellisvuoden tasolla, mutta velan kokonaissumma nousi kahdeksan prosenttia. Keskustan köyhyysryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Aila Paloniemi vaatii ulosoton suojaosuuden nostamista kehysriihessä. Tällä…