VAS Andersson: EU:n ongelmia ei ratkaista asevarustelulla
Vasemmistoliitto: EU:n ongelmia ei ratkaista asevarustelulla Suomessa on viime aikoina keskusteltu EU:n tulevaisuuden kehityssuunnista. Vähälle huomiolle on jäänyt se, että Unionin yhteistyötä koko ajan syvennetään sotilaallisen yhteistyön suuntaan ja että…
Keskustan Aila Paloniemi Etyjissä: Syrjimätön yhteiskunta on kaikkien etu
Suomen Etyj-valtuuskunnan puheenjohtaja Aila Paloniemi (kesk.) pitää tärkeänä, että vammaisten ihmisten poliittiset oikeudet nähdään laajemmin kuin pelkästään mahdollisuutena käydä äänestämässä. ”Osallistuminen yhteiskunnalliseen päätöksentekoon tarkoittaa myös vaaleissa ehdolle asettumista, poliittiseen puolueeseen…
Presidenttiehdokas Pekka Haavisto (vihr.) julkaisi lobbarirekisterinsä
Viikko sitten lauantaina 23.9.2017 Pekka Haavisto haastoi kansanedustajat, ministerit, presidenttiehdokkaat ja kunnalliset päättäjät julkaisemaan oman vaikuttamisrekisterinsä eli ”lobbarirekisterinsä”. Samalla hän sitoutui itse siihen, että julkaisee kaikki tämän vuoden lobbaustiedot omilla…
VAS Sarkkinen: Maksuton ehkäisy nuorille olisi kansanterveysteko
Hanna Sarkkinen: Maksuton ehkäisy nuorille olisi kansanterveysteko Vasemmistoliiton kansanedustaja, eduskunnan väestö- ja kehitysryhmän puheenjohtaja, Hanna Sarkkinen esittää kaikille alle 25-vuotiaille nuorille maksutonta ehkäisyä. Sarkkinen on tehnyt vuonna 2016 lakialoitteen, jossa…
Italian tasavallan presidentti Sergio Mattarella valtiovierailulle Suomeen
Italian tasavallan presidentti Sergio Mattarella saapuu valtiovierailulle Suomeen yhdessä tyttärensä Laura Mattarellan kanssa 26.-28. syyskuuta 2017. Vierailua isännöi tasavallan presidentti Sauli Niinistö yhdessä puolisonsa Jenni Haukion kanssa. Presidentti Niinistö ja…
Kokoomuksen Pia Kauma: Kirjallinen kysymys diabeteshoidon alueellisesta tasa-arvosta
Diabeteshoidon alueellisesta tasa-arvosta Eduskunnan puhemiehelle Tyypin 1 diabetes kuormittaa terveydenhuoltojärjestelmää merkittävästi siihen liittyvien pitkäaikaiskomplikaatioiden takia. Se on merkittävä dialyysihoidon, näkövammaisuuden ja alaraaja-amputaatioiden aiheuttaja sekä riskitekijä sepelvaltimotaudin kehittymisessä. Tutkimusten mukaan tärkein…
:KIRJALLINEN KYSYMYS: Vasemmistoliiton Markus Mustajärvi: Televisio-ohjelmien saatavuus Suomen eri alueilla
Eduskunnan puhemiehelle Lappilaiset maksavat veronsa ja maksunsa samoin perustein kuin muutkin kansalaiset, vaikka osa maksajista saa maksuja vastaan vain murto-osan siitä palvelusta, joka muille tulee täysimääräisesti. Ennen toukokuun 2017 alussa…
RKP:n Henriksson: Metsään olisi mennyt ilman RKP:tä
Europarlamentti äänesti eilen niin kutsutussa metsäasiassa. Alkuperäinen esitys olisi ollut erittäin ongelmallinen Suomen metsätaloudelle ja meidän kilpailukyvyllemme. Nyt hyväksytty Suomen edun mukainen kompromissi oli RKP:n europarlamentaarikko ja presidenttiehdokas Nils Torvaldsin…
Ilkka Kanervasta Suomen pitkäaikaisin kansanedustaja
Kuvaaja: (OSCE/Mikhail Evstafiev) Kansanedustaja, ministeri Ilkka Kanervasta (kok.) tulee lauantaina 16.9.2017 Suomen pitkäaikaisin kansanedustaja valtiopäiväpäivien lukumäärän mukaan laskettuna. Tuolloin Ilkka Kanervan kansanedustajaura on kestänyt yhteensä 15 331 vuorokautta, jolloin hän…
SDP julkaisi veronkierron vastaisen ohjelman: Verot Suomeen
SDP julkaisi tänään kansainvälisen veronkierron vastaisen ohjelman. Ohjelmassa SDP esittää 23 konkreettista toimenpidettä, joilla Suomi voi torjua monikansallisten yritysten aggressiivista verosuunnittelua sekä kansainväliseen sijoitustoimintaan liittyvää verovilppiä. Tavoitteena on, että verot…