Paavo Väyrynen: Keskustan on puolustettava Suomen itsenäisyyttä ja puolueettomuutta
Kesäkuussa tulee kuluneeksi 50 vuotta Jyväskylän puoluekokouksesta. Jyväskylään kokoonnuttiin ankeissa tunnelmissa. Keskustan kannatus oli romahtanut vuoden 1970 vaaleissa, ja vuoden 1972 hajotusvaaleissakin oli koettu tappio. Puolueelle haettiin uutta suuntaa. Olin…
SDP:n Matias Mäkynen: “Suomen energiaomavaraisuutta vahvistetaan suurella siirtymäpaketilla”
Hallituksen varautumisen ministerityöryhmä on tänään päättänyt vihreän siirtymän ja investointien vauhdittamisen sekä energiaomavaraisuutta ja huoltovarmuutta varmistavista toimenpiteistä. Paketti sisältää 700 miljoonan euron investoinnit vihreän siirtymän vauhdittamiseksi, joista suurin osa käytetään…
:EDUSKUNTA: Eduskuntaan perustettiin antisemitismin vastainen ryhmä
Kansanedustaja Antero Laukkanen (KD) Kuva: Kimmo Brandt / Eduskunta Eduskuntaan on tiistaina 5.4. perustettu antisemitismin vastainen ryhmä kansanedustaja Antero Laukkasen (KD) aloitteesta. Eduskunnan antisemitismin vastaisen ryhmän tarkoituksena on lisätä kansanedustajien…
Eurobarometri: EU merkitsee suomalaisille ennen muuta positiivisia käytännön asioita
Alkuvuodesta ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan tehdyssä Eurobarometri-kyselyssä suomalaiset katsoivat, että EU merkitsee ennen muuta positiivisia käytännön asioita: vapautta matkustaa, opiskella ja työskennellä kaikkialla EU:n alueella sekä yhteistä rahaa. EU on…
Kokoomuksen Sarvamaa: Butsan kansanmurha ei saa jäädä rankaisematta
Kokoomuksen europarlamentaarikko Petri Sarvamaa vaatii, että EU:n tulee lopettaa venäläisen energian tuonti välittömästi. Samalla Sarvamaa esittää, että venäläisiltä tuotteilta sekä aluksilta tulee estää pääsy eurooppalaisiin satamiin. Myös loputkin venäläiset pankit,…
SDP:n Erkki Tuomioja Euroopan nuorten parlamentin Lapin kansainvälisen foorumin suojelijaksi
Pohjoismaiden neuvoston presidentti, kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd.) avasi Euroopan nuorten parlamentin (EYP) foorumin sunnuntaina 3. huhtikuuta etäyhteyksin. Tuomioja toimii tapahtuman suojelijana. Videolla lähetetyssä avauspuheenvuorossa Tuomioja korosti kansainvälisten yhteistyön merkitystä rauhan…
Demarinaiset: Sotaa pakenevia on suojeltava järjestäytyneeltä rikollisuudelta
Ukrainan sota on aiheuttanut suurimman Euroopan sisäisen pakolaisliikkeen sitten toisen maailmansodan. Noin 3,8 miljoonaa ukrainalaista on joutunut jättämään kotimaansa ja pakenemaan muualle Eurooppaan. Euroopan Unioni on tehnyt näkyviä toimia pakolaisten…
Natoon NYT! 2.4.2022 on kaikkien aikojen ensimmäinen Natoa kannattava mielenosoitus Suomessa!
Facebookiin on lyhyessä ajassa Ukrainan sodan alettua syntynyt aktiivisten Nato-ihmisten yhteinen “Nato-kansanliike, Natoon NYT!” -ryhmä. Ryhmän tavoitteena on alusta asti ollut järjestää tarvittaessa myös Nato-jäsenhakemusprosessia vauhdittavia tapahtumia. Tuohon tarpeeseen vastaaminen…
Vihreiden Pirkka-Pekka Petelius: Koulutuspoliittisen selonteon tavoitteet ovat vaarassa jäädä kauniiksi puheeksi, mikäli niitä ei oteta huomioon koulutuksen rahoituksesta päätettäessä
– Korona-aika on jättänyt jälkeensä hyvinvointi- ja oppimisvajeen, jota tullaan paikkaamaan vielä monta vuotta. Nyt jos koskaan on tärkeää, että koulutuksen rahoitus on riittävää, pitkäjänteistä ja oikein kohdennettua, jotta kaikenlaiset…
Ministeri Emma Kari: Ylikulutuspäivä muistuttaa tarpeesta löytää uusia ratkaisuja luonnonvarojen kestävään käyttöön
Ympäristö- ja ilmastoministeri Emma Kari (vihr.) Kuva: Valtioneuvosto ”Käsillämme olevat kriisit ovat tuoneet pinnalle epämukavan totuuden paitsi sodan julmuudesta, myös luonnonvarojen kiistämättömän poliittisuuden ja rajallisuuden. Tarvitsemme kiireesti keinoja katkaista riippuvuutemme…