Eduskunnan diabetesverkoston puheenjohtajat: Diabeetikoiden vapaaehtoinen varusmiespalvelus on aloitettava uudelleen
Eduskunnan diabetesverkoston puheenjohtajat, kansanedustajat Katja Hänninen (vas.) ja Matias Marttinen (kok.) Eduskunnan diabetesverkoston puheenjohtajat, kansanedustajat Katja Hänninen (vas.) ja Matias Marttinen (kok.) vaativat diabeetikoiden vapaaehtoisen varusmiespalveluksen aloittamista uudelleen. Diabeetikoiden varusmiespalvelukseen…
:PUOLUEET: Sinimusta Liike on merkitty puoluerekisteriin
Sinimusta Liike r.p. on merkitty oikeusministeriössä pidettävään puoluerekisteriin. Puoluerekisterissä on lisäyksen jälkeen 24 puoluetta. Sinimusta Liike aloitti kannattajakorttien keräämisen suomalaisuuden päivänä 12.5.2021. Ensimmäisen tuhat allekirjoitusta kertyivät jo ensimmäisen päivän aikana…
Perussuomalaiset saivat vaatimuksensa läpi valiokunnassa: Koko itäraja voitava sulkea poikkeustilanteessa
Hallintovaliokunta on tänään saanut valmiiksi lausuntonsa valmiuslain muutoksesta. Valiokunta vaatii, että lainsäädäntöä on muutettava niin, että koko itäraja voidaan poikkeuksellisissa oloissa tarvittaessa sulkea ja keskittää turvapaikanhakeminen muualle. Valiokunnan mukaan rajavartijoilla…
Eurobarometri: Puolustus ja energiaomavaraisuus eurooppalaisille tärkeimmät kysymykset vuonna 2022
Tänään julkaistu Eurobarometri-tutkimus osoittaa, että eurooppalaiset kannattavat vahvasti yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa ja odottavat EU:n luopuvan Venäjän energialähteitä koskevasta riippuvuudestaan. Kyselystä käy ilmi myös, että eurooppalaiset tukevat laajalti toimia, joita…
Kansanedustaja Könttä (kesk.): Paavo Lipposen syytä katsoa peiliin – uussuomettumisen makua
Entinen pääministeri Paavo Lipponen (sd.) haukkuu Demokraatissa kovin sanoin presidentti Sauli Niinistön Kultarantakeskustelut. Kansanedustaja Joonas Könttä (kesk.) oudoksuu Lipposen suomettunutta puheenvuoroa, jossa hän linjaa mikä on ”oikeaa keskustelua” ja mikä…
:KESKUSTAN PUOLUEKOKOUS 2022: Annika Saarikko jatkaa Keskustan johdossa – Riikka Pirkkalainen jatkaa Keskustan puoluesihteerinä – Pakarinen, Honkonen ja Lohi jatkavat Keskustan varapuheenjohtajina
Riikka Pirkkalainen jatkaa Keskustan puoluesihteerinä. Vastaehdokkaita ei Pirkkalaisella tälläkään kertaan Oulun puoluekokouksen lailla ollut. 42-vuotias Pirkkalainen tuli ensimmäistä kertaa valittua Keskustan puoluesihteeriksi kesällä 2018, joten Pirkkalaisella käynnistyy tästä kolmas perättäinen…
Suora: Sosiaali- ja terveysvaliokunnan julkinen kuuleminen kansalaisaloitteesta oikeudenmukaisemman translain puolesta 14.6. klo 10
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta järjestää julkisen kuulemisen tiistaina 14. kesäkuuta. klo 10–12. Kuulemisen aiheena on kansalaisaloite Oikeus olla – kansalaisaloite oikeudenmukaisemman translain puolesta (KAA 6/2021). Kokousta voi seurata suorana verkkolähetyksenä…
:EDUSKUNNAN KYSELYTUNTI 09.06.2022: Kyselytunnilla keskusteltiin lastensuojelusta ja oppimisen tuen uudistamisesta
Eduskunnan kyselytunnilla 9. kesäkuuta 2022 keskusteltiin erityisesti lastensuojelun tilanteesta ja oppimisen tuen uudistamisesta. Kyselytunti alkoi Sanna Antikaisen (ps.) kysymyksellä lastensuojelulain uudistuksen resurssoinnista. Antikainen viittasi uutisiin siitä, ettei lastensuojelulain uudistus etenekään…
Kansalaisaloite ”Lupa elää – Suomessa pitkään asuneille turvapaikanhakijoille myönnettävä oleskeluluvat” luovutettiin eduskunnalle
Kansalaisaloitteen “Lupa elää – Suomessa pitkään asuneille turvapaikanhakijoille myönnettävä oleskeluluvat” luovutettiin eduskunnalle 7. kesäkuuta 2022 Kansalaisinfossa. Luovuttamassa (toisena vasemmalta) Ambrosius Wollsten, Markus Himanen ja Sanna Valtonen. Kansalaisaloitteen vastaanotti istuntoyksikön päällikkö…
:NIMITYKSET: Maria Ohisalo ympäristö- ja ilmastoministeriksi
Kuva: Laura Kotila/valtioneuvoston kanslia Tasavallan presidentti on nimittänyt tiistaina 7. kesäkuuta yhteiskuntatieteiden tohtori, kansanedustaja Maria Ohisalon valtioneuvoston jäseneksi ja ympäristö- ja ilmastoministeriksi. Samalla presidentti vapautti filosofian maisteri, kansanedustaja Emma Karin…