Eduskunta hyväksyi nollatuntisopimuksia ja muita vaihtelevan työajan sopimuksia koskevan esityksen
Eduskunta hyväksyi perjantaina lakiesityksen (TyVM 4/2018 vp — HE 188/2017 vp), jolla on tarkoitus parantaa vaihtelevaa työaikaa noudattavan työntekijän asemaa. Ehdotetuilla laeilla pyritään parantamaan vaihtelevaa työaikaa noudattavien työntekijöiden asemaa ja…
Perussuomalaisten Meri: Hallitus aikoo runnoa soten läpi vaikka keskeneräisenä kansanterveyden kustannuksella!
Julkisuudessa tänään olleiden tietojen mukaan eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta joutuu ottamaan lisäaikaa sote-lakien selvittämiseksi, joiden pitäisi olla voimassa jo heinäkuun alussa. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja perustuslakivaliokunnan jäsen Leena Meri tyrmää…
Kokoomuksen Ruoho: Haitallista varainsiirtoveroa kohtuullistettava – turhia muuttamisen esteitä purettava
Kokoomuksen kansanedustaja Veera Ruoho jätti hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa vaatii asianomaiselta ministeriltä selvityksen haitallisesta varainsiirtoverosta. Ruoho kysyy mihin toimiin hallitus ryhtyy, jotta asumisen ja työn kohtaanto-ongelmiin vastattaisiin omistusasuntojen varainsiirtoveron poistamisella…
Lääkäri-kansanedustaja Sari Tanus helpottui eduskunnan eutanasia päätöksestä – Vaatii panostuksia saattohoidon kehittämiseen
”Olen antanut valan hoitaa ja helliä, en voisi surmata potilasta” Kristillisdemokraattien lääkäri kansanedustaja Sari Tanus on helpottunut eduskunnan eutanasiaäänestyksen jälkeen. Pitkään käyty eutanasiakeskustelu sai päätöksensä, kun eduskunta hylkäsi aloitteen eutanasian…
Jukka Kopra (kok.): Asedirektiivin täytäntöönpano huomioi hyvin Suomen maanpuolustuksen tarpeet
Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jukka Kopra on pääosin tyytyväinen tänään lausunnoille lähteneeseen hallituksen esitykseen ampuma-asedirektiivin kansallisesta täytäntöönpanemisesta. ”Suomen on tärkeää huolehtia laajaan reserviin pohjautuvan maanpuolustuksemme edellytyksistä. Direktiivin ei ole…
Kokoomuksen Eestilä: Demarit hukassa jätelaki-vaatimustensa kanssa – vaativat poistettavaksi olematonta kohtaa
SDP:n kansanedustajat Riitta Myller ja Sirpa Paatero vaativat keskiviikkona jätelain (HE 195/2017) eduskuntakäsittelyssä pitämissään puheenvuoroissaan, että 500 000 euron ulosmyyntiraja on poistettava julkisilta yhtiöiltä uudessa jätelaissa. Ulosmyyntirajalla tarkoitetaan sitä euromäärää,…
MEP Paavo Väyrynen: Ilon ja riemun päivä
Eilen lähetin eduskunnan puhemiehelle ilmoituksen, että palaan 12.6. hoitamaan Euroopan parlamentin jäsenyyden vuoksi keskeytynyttä edustajantointani. Paluuni eduskuntaan näytti aluksi hankalalta. Jos olisin eronnut ensin Euroopan parlamentista, olisi voinut syntyä tilanne,…
Kansanedustaja Immonen vaatii viranomaisyhteistyön mahdollistamista terrorismin ehkäisemiseksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen on jättänyt tänään hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen, jossa hän vaatii hallitusta ryhtymään pikaisiin toimenpiteisiin viranomaisyhteistyön mahdollistamiseksi vankilaviranomaisten ja poliisiviranomaisten välillä. – Radikalisoituneita vankeja on Suomen vankiloissa…
Kristillisdemokraattien Kansanedustaja Sari Tanus raivostui Ylen uutisoinnista
Kristillisdemokraattien kansanedustaja ja puolueen 3. varapuheenjohtaja Sari Tanus Kristillisdemokraattien kansanedustaja ja puolueen 3. varapuheenjohtaja Sari Tanus ihmettelee Ylen eläkkeitä koskevaa uutisointi. Ylen uutisessa, joka koski SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen vappupuhetta…
Kokoomuksen Grahn-Laasonen: SDP lupaa liikoja ja se tie on vaarallinen
SDP lupaa liikoja ja se tie on vaarallinen, varoittaa Kokoomuksen varapuheenjohtaja, opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen. ”SDP:n Antti Rinne on viime aikoina tilaisuudesta ja kuulijakunnasta riippuen luvannut lisää rahaa milloin eläkeläisille, työttömille,…